11.10.2004

Informaatio ja kuinka se valjastetaan

Rooman Klubin Helsingin –kokouksessa etsitään ratkaisuja tietämättömyyden ongelmaan

Rooman klubin kaksipäiväinen konferenssi Helsingissä alkoi tänään maanantaina 11.10. Konferenssi kerää yhteen 180 osallistujaa 36 eri maasta, viidestä eri maanosasta. Tänä vuonna konferenssissa keskitytään erityisesti maailmanlaajuiseen tietämättömyyteen sekä rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän väliseen informaatiokuiluun.

Rooman Klubin Suomen yhdistyksen puheenjohtaja, professori Markku Wilenius muistutti tervetuliaispuheessaan, että tietämättömyys ja välinpitämättömyys on, paradoksaalista kyllä, laajalle levinnyt ilmiö juuri teollisuusmaissa.

”Nykyään puhutaan paljon siitä, että me hukumme informaatioon, mutta missä ovat äänet, jotka kertoisivat että me olemme hukkumassa tietämättömyyteen ja välinpitämättömyyteen? Ihmiskunnan suurin ongelma ei ole informaation puute, vaan se että me välitämme aivan liian vähän siitä, mitä ympärillämme tapahtuu.”, Wilenius sanoi.

Presidentti Martti Ahtisaari oli sen sijaan puheenvuorossaan varovaisen optimistinen. Ahtisaaren mukaan viimeisten 15 vuoden aikana tapahtunut myönteinen kehitys, kuten valtioiden demokratisoituminen ja globaalin päätöksenteon muuttuminen läpinäkyvämmäksi ovat nimen omaan kasvaneiden informaatiovirtojen ansiota. Ahtisaari kutsui tätä informaation jakamiseen pohjautuvaa prosessia ”alhaalta päin lähteväksi globalisaatioksi”.

”Uskon vakaasti, etteivät tietämättömyys ja välinpitämättömyys ole ihmiskunnalle ominaisia piirteitä. Niiden takana on aina jokin ulkopuolinen tekijä.”, Ahtisaari linjasi ja kiitti Rooman Klubia sen rohkeudesta tarttua jo vuosikymmenten ajan polttavan ajankohtaisiin ja monimutkaisiin kysymyksiin:

”Pidän Rooman Klubin ideasta, siitä että pyritään tekemään mahdottomasta mahdollista. Tietämättömyyden teema on äärimmäisen haastava ja kuvaa hyvin uuden vuosikymmenen keskeisiä ongelmia. Tiedon jakaminen on tasavertaisen informaatioyhteiskunnan rakentamisen ydinkysymys.”

Kutsuttujen puhujien ja paneelikeskustelujen lisäksi tietämättömyyden tematiikkaa käsitellään neljässä politiikan, talouden ja tiedemaailman edustajista koostuvassa työryhmässä.

Kuten Rooman Klubin puheenjohtaja, Jordanian prinssi El Hassan bin Talal totesi omassa puheenvuorossaan, seuraavien kahden päivän aikana kokouksen osallistujat joutuvat pohtimaan muun muassa seuraavia, kauaskantoisia kysymyksiä: ”Onko moderni aika todella menneitä vuosisatoja kehittyneempi?; Voiko ihmiskunta lunastaa informaatioajan takaisin terrorilta, joka uhkaa kaapata sen omaan käyttöönsä?; Kuinka pystymme varmistamaan, että informaatioteknologiasta ei tule joukkotuhoase, vaan joukko-oppimisen ase?”

Työryhmien johtopäätökset esitellään konferenssin päätteeksi järjestettävässä tiedotustilaisuudessa tiistaina 12.10. kello 13.00 Helsingin yliopiston niin sanotussa flyygelihuoneessa. Lisätietoja konferenssista sekä ilmoittautumiset tiedotustilaisuuteen:

Ilmoittautumiset lehdistötilaisuuteen sekä lisätietoja konferenssista: viestintäpäällikkö Johanna Kojola, johanna.kojola@tukkk.fi, puh. 050 511 6178 tai tiedottaja Henrikki Timgren puh. 044 321 066.